WÖYH!:in Lokki -biisi lennätti kohti nuoruuden takamaita. Vuoden 1994 koittaessa olin jo täysi-ikänen kaveri, jota päähänpistot kuljettivat eri suuntiin. Joensuussa oli tuohon aikaan jalansija ja peti. Raskasta opiskelijaelämää vietettiin ja musiikkia kului rientojen vauhdittamiseksi kosolti. Alanko oli julkaissut Jäätyneitä lauluja, Sir Elwoodit kiersivät ja Motelli Skronklekin oli voimissaan. Syvän muistiuurteen jätti tilaisuus, jota olin jo ehtinyt tovisen odotella. Jos muistini palvelee minua hyvin, alkuvuodesta olin jo päättänyt pakata pikkurepun ja pistäytyä pohjoisessa viikonlopun verran. Matka kuitekin unohtui, kun Joensuun Kerubin ikkunassa oli ilmoitus, että Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit saapuisivat kaupunkiin. Tätä oli jo ehditty odotella hyvä tovinen. Opiston miesten puolella,  Jukolassa, oli alakerrassa oli huudettu harkiten ja vasaroitu pienellä vasaralla pieniä reikiä. YUP oli tuonut metallimusiikkiin uutta sävyä oivaltavilla sanoituksilla ja rämäpäisesti sovitetuilla kappaleillaan. 

Kerubiin mentiin hyvissä ajoin ennen keikkaa pällistelemään opiskelukavereiden kanssa. Joku tunsi jonkun ja oli mahtava vaihdella sananen orkesterin ukkojen kanssa. Näin pitkän ajan jälkeen on vaikea muistaa mistä puhuttiin, mutta keskustelun edetessä selvisi myös seuraava keikkapaikka. YUP suuntasi seuraavaksi päiväksi kohti samaista kaupunkia, jonka minä olin jättänyt väliin nähdäkseni heidän Joensuussa. Pihkura. Vai onko sittenkään? Varsinaiset Kerubin keikkaan liittyvät muistot ovat hämärähköjä. Konsertti sekoittunee muihin samassa paikassa nähtyihin bändeihin ja tunnelmiin. Se on kuitekin varmaa, että hittiä tuli hitin perään ja porukka lauloi mukana. Kun näkee odottamansa bändin eka kertaa, on siinä aina jotain ekstraa.

Seuraava päivä koitti. Todennäköisesti Joensuun aamu oli valju ja mitäänsanomaton. Siitä on varmasti ollut apua päätöksessä, että hyppään bussiin ja ajan pohjoiseen katsomaan seuraavankin keikan. Näin menettelin siitäkin huolimatta, että matka Joensuusta pohjoiseen on suorastaan uuvuttava. Bussilla piti mennä noina aikoina Kontiolahdelle ja siitä jatkaa junalla. Tahtoa ja päättäväisyyttä on kysynyt tuo taipale. Lopulta kuitekin päästiin kotikaupunkiin ja keikalle. Rauhala oli tuohon aikaan varsin vireä keikkapaikka ja tarjosi tulijoille tiivistä klubitunnelmaa. Tästä toisesta keikasta muistan, että jossain vaiheessa Martikainen hermostui, koska yleisö onnistui tönimään mikin hänelle toistuvasti vasten hampaita. Lempeän miehen käskyä hillua ihmisiksi toteltiin kuuliaisesti ja riehuminen saatiin rajattua tanssilattialle. Yleisö mylvi taas yhteen ääneen biisit ja raajaa lensi rivakasti illassa. Vaikka kaikkea ei muista, voin mennä valalle siitä, että rokki oli vahvasti läsnä.

YUP:n olen nähnyt useita kertoja jälkeenpäin. Festareilla, klubeilla, työssä ja vapaa-ajalla. Montako kertaa? En voi muistaa, mutta sormet ei ainakaan riitä. Harvassa on ne kerrat, kun olen talsinut kohti keikkapaikkaa ja kuullut vasta viime metreillä, että keikka on peruttu. Tässä on onnistunut vain YUP ja Bruce Springsteen. YUP:n tapauksessa keikkapaikkana olisi ollut jälleen Rauhala, mutta taisi olla saldo järjestäjältä limitissään ja keikka jäi pitämättä.  Kun pitää sitä "elämän soundtrackkiä" rakentaa, niin siihen tulisi useampi lohko tältä bändiltä.